Maksullista panttivankeutta

Olen viime päivinä seurannut suurella mielenkiinnolla Jemenistä vapautetun Kalevan pariskunnan ympärillä käytyä keskustelua, varsinkin kun Atte Kaleva on vanha lukioaikojen kaverini. Lukioaikoina Juhana Herttuassa Atte opiskeli sekä pelasi vähän salibandya ja minä lähinnä pelasin vähän salibandya. Tämä korreloineekin suoraa myöhempien akateemisten uriemme menestyksen kanssa.

Vapautumisen jälkeen käydyssä uutisoinnissa ja nettikeskustelussa itseäni on eniten pohdituttanut ilmoille heitetty ajatus siitä, että Kalevan pariskunnalle olisi pitänyt muodostua jonkinlainen korvausvelvollisuus Suomen valtiolle casen hoidosta aiheuttuneista kustannuksista. Kysymys sinällään on aiheellinen, mutta se avaa samalla myös portin koko nykyisen hyvinvointi yhteiskuntamme perustavimpii rakenteisiin. Jos matkustusohjeistusten noudattamatta jättämisestä ja siitä seuraavan kidnappauksen hoidosta aiheutuvissa vapautuskuluissa pitäisi olla jonkinlainen ”omavastuuosuus”, niin eroaako tämä mitenkään siitä, että tupakoitsijoilta alettaisiin periä ”omavastuuosuutta” keuhkosyövän hoidosta. Yhtäläillä tupakka-askissa kerrotaan, että tupakointi on vaarallista ja silti tupakoija saa vapaassa yhteiskunnassamme itse tehdä valinnan polttaako vai eikö polta, jälkiseuraamukset yhteiskuntamme hoitaa siitä huolimatta. Samalla tavalla yhteiskuntamme mahdollisti Kalevoille mahdollisuuden varoituksista huolimatta valita matkustavatko Jemeniin vai eivät, jälkiseuraamukset hoitaa yhteiskuntamme tästä huolimatta, ainakin toistaiseksi.

Tällä ajatuskululla voi jokainen mielessään leikitellä. Esim. tulisiko ”omavastuuosuuden” koskea myös maksakirroosin hoitoa, sillä sitä kun harvemmin kukaan saa ilman kohtuutonta alkoholin juomista ja juominen suurimmaksi osaksi on kaiketi juojan oma ratkaisu. Kovaa vauhtia kansantaudiksi nousevan 2-tyypin diapeteksen aiheuttajina toimivat liikkumattomuus ja väärä ruokailutottumukset, joten pitäisikö senkin hoidossa olla tulevaisuudessa ”omavastuuosuus”. Eihän valtio voi ketään pakottaa juoksemaan tai syömään terveellisesti, mutta yksilö voi tämän valinnan tehdä ja näin vähentää omaa 2-tyypin diapetes riskiään.

Haluammeko siis yhteiskunnan, jossa valtio perisi ”omavastuuosuuden”, kun kyse olisi ”itse aiheutetusta” haitasta. Kysymys on tällöin mitä suuremmassa määrin siitä ikiaikaisesta linjavedota mikä on yhteiskuntamme ja yksilön suhde. Toistaiseksi hyvinvointiyhteiskuntamme on mahdollistanut jokaiselle lähes täydellisen valinnanvapauden, vaikka yksilö toimisi vastoin omaa tai yhteiskuntamme etua, kunhan ei riko valtion lakeja. Kun eurot käyvät vähiin valtion kassassa, niin riskinä on, että näin ei välttämättä tule aina olemaan.

Valtio ja kunnat saavat monesti paljon kuraa niskaansa tarjoamistaan palveluista, mutta kannatta tällöin muistaa, että koskaan aiemmin ei yhteiskuntamme ole näin laaja-alaisesti kantanut vastuuta yksittäisestä yksilöstä ja heidän valintojensa aiheuttamista kustannuksista. Aina aiemmin yksilöllä on ollut suurempi oma vastuunsa elämästään ja valtion on turvannut pienemmän suojaverkon. Tätä kannattaisi varmasti pohtia niiden tupakan polttajien, jotka nyt huutavat Kalevia maksuvelvollisuuteen pelastusoperaatiosta.

P.S Koska Juhana Herttuan lukio on saanut viime päivinä paistatella tässä suunnattomassa julkisuuden valokeilassa, niin ehdottaisin, että punainen Dukes pelipaita numerolla 42 ja nimellä Kaleva hilattaisiin jo pikku hiljaa liikuntasalin kattoon. Tilaisuus ei voisi olla ainakaan pahempi fiasko kuin allekirjoittaneen ”puhe” vuoden 1998 penkkareissa tai mikä lie karkelo sitten olikaan.